torstai 16. huhtikuuta 2015

Kirjastossa kummittelee

Klonk, klonk, klonk

Naukulan kirjastossa kummittelee. SE on jälleen liikenteessä. Säännöllisin väliajoin kirjastosta kuuluu klonk, klonk, klonk, kun SE tiputtelee kirjoja hyllystä. Namukin ihan ihmettelee miten SE uskaltaa tulla Naukulaan. 


Epäilen, että SE osaa myös ottaa toisen hahmon ja muodon. Sillä eihän SE nyt meidän Sulo voi olla, vaikka kameraan jotain sen suuntaista ikkunan takaa ikuistuikin. 





Lisäksi Sulo joutui ihan demonstroimaan yhtenä aamuna miten SE niitä kirjoja tiputtelee. Sulo tiputti yhden, katsoi minua silmiin, tiputti toisen, katsoi silmiin ja taisi siinä demonstraatiossa ainakin viisi kirjaa tippua. Ilmeisesti Sulo on tässä taloudessa ainoa joka SEN on nähnyt? 

44 kommenttia:

  1. Ettei nyt kävisi niin että SEn touhuja demonstroi kohta kaksi tutkija-etsivää :) Sulo ja Namu yhdessä voisivat napata klonkun :€)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla jo yrittäneetkin kun matot ovat niin usein rullalla :)

      Poista
  2. Kunhan SE ei vaan siirry jääkaapille kolisemaan...sitten asia pitää selvittää perin pohjin...:)

    VastaaPoista
  3. No hyvänen aika! Noissa kuvissa Sulo tietysti demonstroi taas! Ihan kuin kirjastossakin. Ja sehän näyttää olevan ikkuna, minkä ääressä Sulo on. Jos Sulo ajatteli, että sinne SE meni ;)

    Me ollaan Namun kanssa samaa mieltä, miten SE uskaltaakin tulla Naukulaan! Röyhkeä on, kuten NE tapaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt taas niin tätä. Koskaan ei voi tietää koska SE iskee tai olisiko peräti jo NE?

      Poista
  4. Sulo vaan vähän järjestelee sen jonkun muun sekoittamia jälkiä.

    VastaaPoista
  5. No johan on. Saisivatkohan Sulo ja Namu yhdessän SEN taltutettua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ainakin yrittävät. On ilmeisen vikkelä tapaus kun matotkin ovat aina rullalla ja kaarteissa joutuu sutimaan.

      Poista
  6. Sulo siellä valitsee ja ehdottelee kirjoja Mammalle seuraavaksi luettavaksi. luettavaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, että tuollainenkin näkökulma? Ja että runojako minun pitäisi nyt lukea! Onko Sulo runopoika?

      Poista
  7. SE kyllä jaksaa ahertaa joka puolella ja muuttaa muotoaankin! Mutta että Naukulaankin löysi! Vaikka niin hyvät vahdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löysi. On vieraillut täällä viime toukokuun kolmannen päivän jälkeen usein, muttei olla viitsitty tehdä siitä numeroa.

      Poista
  8. Ehkä sun pitäisi Namu antaa Sulolle apua SEN kiinni ottamisessa?

    VastaaPoista
  9. Sulo varmaan yrittää viestittää SILLE, että kyllä täältä pesee jos nokikkain satutaan. Osataan mekin pudotella kirjoja ja tauluja ja koristeita ja...
    Ei SEN tarvitse tulla tänne taitojaan esittelemään, nih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettäkö täällä olisi oikein kilpailu SEN kanssa? Se selittäisikin paljon...

      Poista
  10. :-D Teillä päin on harvinaisen söpöjä kummituksia!

    VastaaPoista
  11. Ehkäpä se ei ollutkaan Sulo, joka niitä kirjoja pudotteli siinä Mamman silmien edessä vaan ehkä SE oli ottanut Sulon hahmon ja yritti näin hämätä Mammaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä epäilen. Epäilen suuresti, sillä eihän nyt meidän Sulo.

      Poista
  12. Pelottavaa. Ehkä SE etsii vain sopivaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tuossa voisi olla ajatusta. En moista ole osannut edes epäillä.

      Poista
  13. Ihanan näköinen kirjahylly - ja kissa kirjojen keskellä kruunaa asetelman!

    VastaaPoista
  14. Nyt soitettava haamujengi paikalle! Ghostbusters paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Pienet kissat ovat ihan voimattomia tämän ilmiön edessä.

      Poista
  15. Huih, eihän vaan SE ole riivannut Suloa, jotta epäilyt hälvenisivät SEN ympäriltä ja kohdistuisivat Suloon?! :o

    VastaaPoista
  16. Namunenhan kuuluu H-pentuihin eli haamujengiin. Koita nyt Namu paljastaa ja häätää SE Naukulasta, yhdessä serkkupoikasi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiin! Tämä selvensi! Haamut osaa kulkea seinien läpi, joten Sulo tuossa koittaa kertoa, että tästä se haamu meni tuonne. Namu oli varmaan ensin hätistänyt SEN pois, ja Sulo isompana lähti perään ja näki minne SE meni.

      Poista
    2. Totisesti! H niin kuin haamujengi! Sehän oli jo ihan unohtunutkin.

      Poista
  17. Siis Sulohan tosiaan vaan demonstroi, mitä SE tekee. Älkää nyt vaan erehtykö epäilemään Suloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään tapauksessa. Sulo on kiltti poika, sydänkäpynen.

      Poista
  18. Kissoja turhauttaa kun ihmiset ei ymmärrä, pitää sitten alkaa selostamaan tapahtumia demonstroiden! :(

    VastaaPoista
  19. Ettäs SE kehtaakin tulla toisten koteihin ja tehdä tihutöitä, joista niitä toisia sitten torutaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä toruta. Täällä vain kysytään oliko pakko ja sitten kuuluu klonk ;)

      Poista
  20. Kissoilla on tunnetusti yliluonnollisia kykyjä ja onhan Sulo sentään saanut ohjeita tuonpuoleisesta entisiltä Naukulan valtiailtakin, joten juuri hän on oikea henkilö näkemään SEn..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Täälllä oli selkeät ohjeet olemassa ja Sulo osasi niitä noudattaa. Ainakin siltä osin kun halusi.

      Poista
  21. Ken sen on nähnyt, siis SEN?
    Olisiko sen nähnyt Sulo vai kuitenkin ehkä Namu. Se tulee ja menee ja tekee ja joskus sen näkee Sulo ja joskus Namu. Mamma taitaa nähdä vain jäljet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa hoitua yhteispelillä myös tämä kummittelu!

      Poista
  22. Ne. NE aktivoituu aina kevään alla, me tiedetään !

    T: Nilsson - aina syytön !

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.